Aurinkolaseja sateella sekä pinkkejä kaulaliinoja

Istanbul sijaitsee Turkin tasavallassa ja pääuskonto on Islam ja joulu ei ole juhla muslimeille. Joulua edeltää kylläkin kolmen päivän pyhä, vapaapäiviä koululaisille, yksi päivä osalle työläisistä ja osalle ei heru yhtäkään vapaapäivää vaan kaupat ovat auki koko päivän. Koska itse tulen maasta jossa joulua vietetään ja päätin lähteä paikkaan jossa joulua juhlistetaan ja sain kamuksi Janin Irlannista. Tapasimme Roomassa 20.12 illalla Stazione Termini-nimisen matkailukeskuksen vieressä. Tapaamista edelsi pitkältä tuntuva lento ensiksi Istanbulista Zürichiin ja siellä ajan vietto tyyriissä sveitsiläisessä lentoasema baarissa ja sen jälkeen siirtyminen lentoteitse Rooman Fiumicino lentokentälle. Pakko ylistää Swiss Airlinesiä, molemmilla matkoilla tarjottiin erittäin hyvät lämpimät entiedämitkä, muistuttivat Calzonea, sinään leivottua pitsaa. Juotavaksi tarjottiin punaviinia, taisin pari pientä pulloa kumota kummallakin reissulla kun kerran oli ilmaista. Alppien ylitys antoi mieleenpainuvan näyn. Sitä ei pysty näkemättä ymmärtämään miten isoja vuoriryhmiä ne ovatkaan. Lunta ei tosin ollut paljoa, huiput olivat valkoisia ja joitan valkoisia juovia näkyi, ajattelin niiden olevan laskettelurinteitä, jotka oli lumetettu tekolumella. Lueskelin myös Atatürk-lentokentältä ostamaani kirjaa "The White Castle", turkkilaisten suosikkikirjailijalta, Orhan Pamukilta. Mies sai syytteen Turkissa poliittisista lausunnoistaan, pahin taisi olla seuraava: "Thirty thousand Kurds, and a million Armenians were killed in these lands and nobody dares to talk about it." Se siitä sanan ja ilmaisun vapaudesta.

Hotelli tai hostelli, kumpi lie olikaan, oli lyhyen kävelymatkan päässä Terminiltä ja itse olin kartasta jo katsonutkin missä se sijaitsi, Jani oli ostanut kartan sitä viidella eurolla asemalta kun oli saapunut itse minua aikaisemmin Roomaan. Karttoja sitten saikin ilmaiseksi melkein mistä vain, ravintolapaikat panivat tarjouslappujen jakajien antamiien tarjouslappuihin aina kartan missä mikäkin ravintola sijaitsi, siitä sai aina lähiön kartan ilmaiseksi. Syy lentokoneessa punaviinittelyyn oli se että kun istuskelin Atatürk- lentokentän kahvilassa iso cappuccino edessäni, Janilta tuli viesti että hänen tyttöystävänsä, rakas Simona, oli hieman hassutellut varatessaan meille hotelleja matkaa varten. Yösijamme oli parisänky. Hieno tosin. Se antoi lisää aihetta viinin lipittämiseen, ei sitä suomalainen selvin päin miehen kanssa samaan sänkyyn mene. Humalassa taas helposti. Kysyin oliko hotellin aulan virkailijan kommentissa yhtään sijaa ironialle kun hän toivotti mukavaa yötä virne naamallaan avaimia hakiessamme. Mies oli hänkin.

Ensimmäisenä päivänä kävelimme suht kokonaan Tiber-joen jakavan kaupungin toisen osapuolen läpi. Forum Romanum oli tottakai pakko nähdä ja siitä jatkoimme matkaa kohti Colosseumia, jonka edessä päätimme yrittää sisäänpääsyä seuraavana aamuna jonon ollessa mauttoman pitkä ja liike eteenpäin oli marginaalista. Päätimme suunnata Circus Maximuksen luo, näky, joka edessämme avautuessaan oli suurin pettymys koko reissulla. Siitä ei ollut juuri mitään jäljellä, nurmikko oli katsojen tilalla eikä muitakaan rakennuksia juuri ollut säilynyt. Paikalliset asukkaat jatkoivat entisaikojen ratsuvaljakko-kisojen perinnettä hölkkäämällä rataa ympäri. Rata oli polku keskellä vihreää nurmikkoa. Itse Tiber-joki näytti todella likaiselta. Jos joskus on sanottu että Vesijärvi oli likainen back in the days ja on vieläkin likainen mutta kyllä siinä ui, niin Tiberissä on kyllä uisi. Pohjaa ei näkynyt jos vettä oli 15 cm. Kaippa "ikuisen kaupungin" likavedet menevät vieläkin jokeen. Joen varrella öitään vietti jokunen koditon. Yksi kaivoi herätessään ensi töikseen mp3-soittimen tai vastaavan patjansa alta. Sopivaa musiikkia päivän aloittamiseen.

Toisena päivänä suuntasimme heti aamusta, eli meille kello puoli kymmenen jälkeen Colosseumille jonne pääsimme mukavan joutuisasti jonon liikkuessa jo hyvää tahtia. Hintaa tuli 11 euroa, todella paljon siitä kivikasasta mikä sisällä odotti. Taisivat olla odotukseni hieman liian isot. Lattiaahan Colosseumilla ei ole joten taistelutantereen alla olevat käytävät ja vankilat mitä lie olivatkaan paljaistuivat turisteille. Penkkirivistöt olivat kuluneet tasaisiksi penkereiksi ja kostea nurmikko kasvoi joka puolella. Tuli olo kun olisi ollut suuressa kaivossa, muistelin kuinka aikoinaan vuosia nuorempana Pilkotunmäen kadulla asuessani menimme erääseen kaivoon etsimään sammakoita. Lievähkö pettymys sinänsä taaskin. Mutta eikös se niin ollutkin että Rooman vallan luisuessa muiden kansojen alaisuuteen myös Colosseumin rakentamiseen käytettyjä tiilejä käytettiin muihin rakennuksiin.
Colosseumilta suuntasimme valmiiksi tarkastettuun irkkupubiin, koska jalkapallopäivä Valioliigassa. Arsenalin peli oli nähtävä. Illalla menimme katsomaan AS Roma - Sampdoria ottelua Stadio Olimpicolle. Peli oli täydellinen esimerkki makaronimaan jalkapallosta. Kotijoukkueen kapteeni, ikoni ja talismaani Francesco Totti, ainainen suurkisojen epäonnistuja, tsippasi ensiksi rangaistuspotkusta yhteen nollaan ja sama näyttelemisen mestari viimeisteli tyhjiin toisen maalin pelin viimeisillä hetkillä. Janin kanssa olimme ainoat jotka nauroivat sukelluksille ja näyttelemisille koko katsomossa. Takanamme istunut vanha herra ruikutti koko pelin kotijoukkueen huonosta ja epäviihdyttävästä pelisuorituksesta. Sille nauroimme myös jonkun minuutin. Olut maksoi 4 euroa stadionilla. Erittäin pieni olut. Mutta sisään sai viedä läpinäkyvässä muovilasissa punaviiniä. Tyylistä viis. Oltiinhan sitä Italiassa.

Kolmas päivä sisälsi sopivasti vähän ohjelmaa päivälle ennen illan Barcelona-Real Madrid ottelua. Käväisimme katsomassa Fontana de Trevin, täynnä lähteitä olevan kaupungin kauneimman kyhäelmän ennen kuin suuntasimme katsomaan Pantheonia. Se oli aika makea näky, kupolin keskellä olevasta aukosta auringon valo säteili hienosti seinämaalauksiin ja hautoihin jotka sisälsivät niin Rafaellon kuin Vittoria Emmanuelle II:kin jäännökset. Yritimme myös löytää Keisari Augustuksen mausoleumia siinä onnistuen vain huomataksemme että varsinainen mausoleumi mikä sisältää Augustuksen jäänteet oli tottakai siirretty sisäänpääsymaksuiseen museoon. Naturalmente. Natürlich italiaanoksi.

Neljäntenä päivänä, jouluaattona suuntasimme Vatikaaniin ja Pietarin kirkon aukiolle. Se on yksi niistä paikoista joissa olevan haaveillut pääseväni käymään aika koulun historian tunneilta lähtien. Aukio avautuikin eteemme todella hienosti auringon ollessa vielä matalla. Sieltä oli pakko soittaa joulutervehdykset äitille ja isälle. Kiipesimme itse "la cupolan", eli Pietarin kirkon kupolin korkeimmalle tasanteelle. 520 askelta numeroina ei tunnu pahalta mutta kyllä siinä alkoi puuskuttaa mies jos toinenkin. Näky tasanteelta oli sanoinkuvaamaton. Pietarin kirkon aukion symmetrisyys paljastui upeasti. Ja suora tie aukiolta Tiberillekkin näytti olevan suunnitelua tekoa. En usko että Paavi Benedictus XVI kiipeää joka päivä myhäilemään sille tasanteelle. Pääseehän sitä aina nykyään paavit helikopterillakin. Pietarin kirkko sisältä oli todella kaunista katseltavaa monine hautoineen joihin oli laskettu suurimmat paavit viimeiselle matkalleen.
Vatikaanin museo ja Sikstuksen kappeli oli seuraavana ohjelmassa. Kierto kappeliin oli ovelasti suunniteltu menemään koko museon läpi ja tottakai italialaistaiteilijoiden teoksia oli seinät täynnä. Kun siirryimme varsinaiseen kappelirakennukseen, katto oli mykistyttävää tekoa. Kultaa todella paljon ja yksityiskohtia joita ei millään pystynyt käsittämään. Huone toisensa jälkeen upeine freskoineen ja kattomaalauksineen oli kuin valmistautumista siihen suurimpaan näkyyn, Michelangelon maalaamaan freskoon, Viimeinen Tuomio, joka sijaitsi itse Sikstuksen kappelissa, jonne kardinaalit kokoontuvat paavin kuollessa valitsemaan uutta. Eikai siinä ole mitään yritystä viitata ihmiskunnan sovintoon Toisen Maailmansodan jälkeen, että edellinen paavi oli puolalainen ja nykyinen saksalainen...eikai. Jumalahan kertoo jokaiselle kardinaalille erikseen kenestä hän haluaa paavin.
Jouluaaton iltana ohjelmassamme oli alkuun hieno illallinen hienossa ravintolassa, mutta matkalla sinne törmäsimme suomalaisruotsalaisuusi-seelantilaisamerikkalaiseen ryhmään joka käännytti meidät lähtemään heidän matkaansa ottamaan viiniä ruokailemisen sijaan. Sehän on viisasta juoda kunnolla ja kauan tyhjään vatsaan. Ainakin ottamieni kuvien perusteella se oli sitä.

25.12 ohjelmassa oli Rooman jättö ja junamatka Firenceen. Olo ei ollut tuorrein punaviinittelyn jälkeen ja tottakai aurinko alkoi paistaa juuri sovipasti meidän siristeleville silmille. Junamatka oli aikamoista matkaa viimeiselle tuomiolle, laitti kola ja asemalta ostettu herkkupatonki pelastivat aika paljon. Matkalla paljastui että on se Italiankin maaseutu yhtä köyhän näköistä kuin on Turkinkin. Vuoria oli vain enemmän ja ne tekivät maisemista upeat.

Firencessä matkaamme liittyi Janin tyttöystävä Simona, bormiolaistyttö. Alkoi vimmattu italian kielen opiskelu, sanat ovat aika helppoja ymmärtää. Kävimme jossain galleriassa, nimeä on muista eikä se ollut kahden tunnin jonottamisen arvoista. Olivathan ne maalaukset hienoa, Botticellin Venuksen Syntymä ja Michelangelon ja Leonardo da Vincin maalaukset hienoja tottakai. Mutta siinä jonottaessa tuli kyllä moneen otteeseen pokerihymy naamalla ihmeteltyä miksi lippujen ostaminen on mahdollista vain yhdestä luukusta..

Elisa, Simonan ystävätär liittyi joukkoomme kukistettuaan kuumeen kolmantena päivänä Firencessä. Suuntasimme Galleria Academiaan koska siellä jökötti se kuuluisa Goljatin tappaja, David. Satuimme juuri sopivasti Michelangelon teoksia sisältävään halliin opastetun seurueen kanssa ja kuuntelimme ilmaiseksi euroja vaativan oppaan kertomukset jokaisesta teoksesta.

Firence kokonaisuudessaan oli huomattavasti viihtyisämpi kaupunki kuin Rooma. Sopivan pieni ja liikennettä vallitsi kävelijät, eivät autot. Eteenkin iltaisin Firence on todella kaunis. Sinne voisin mennä uudelleenkiin kun taas Roomasta en sano samaa. Kummatkin kaupungit olivat tyyriitä verrattuna Istanbuliin ja Tallinnaan joissa olen reissua edeltävät ajat viettänyt. Puolen litran olut-pullo maksoi katukaupassa 3 euroa. Siirtyminen viiniin oli helppoa. Viinipullon avaajiakin löytyi helposti hotellin aulasta vaikka huoneissa juominen oli muka kiellettyä. Englannilla pärjää vain heikosti molemmissa kaupungeissa. Mutta kyllä selviytyy. Kyllähän sitä suomalainen selviää vaikka maapallon ympäri pelkällä suomen kielellä. Kaikki ratkeaa hyvin kun puhuu suomen ääneen kovuutta välillä hieman nostaen ja välillä hieman enemmän nostaen. Katukuvaa molemmissa kaupungeissa tekivät surullisemmaksi isot määrät kerjäläisiä, lähinnä vanhoja muoreja. Istanbulissa ei näe kadulla niin paljoa kerjäläisiä, ja jos näkee, ne ovat useasti pienia korkeintaan viisivuotiaita lapsia...

Viimeinen yö saapasmaassa kului lentokentällä lentoa odotellessa. Lentoni kun lähti kello 6.45 ja kuljetuksia Roomasta lentokentälle ei ollut aamulla siihen aikaan vaan saavuin lähtötelineisiin jo edellisenä iltana kello kymmenen aikaan. Tutustuin venezuelalaiseen Julioon(hulio) ja ilmeisesti rikkaan milanolaisperheen ainoaan lapseen Mauroon, joiden kanssa majoittauduimme lentokentän toiseen kerrokseen penkeille, joissa itse en saanut nukutuksi ollenkaan. Julio kertoi paljon venezuelasta ja Presidentti Hugo Chavezista ja kuinka huono ihminen hän on. Bensalitra venezuelassa maksoi 10-20 centtiä. Ei paha. Socialismo o Muerte! Myös sana "culo" toistui useasti naisten ohitellessa kommuuniamme Julion suusta. Sanankäännökseksi selvisi pitkän selvittelyn jälkeen "naisen iso takamus". Terveisiä vain Päiville joka oli juuri vähän aikaa sitten Venezuelassa. Itse lento Zürichiin sujui mainiosta lahden sievän italialaisneidon tehdessä seuraa penkkirivillä. Matkalla Zürichistä Istanbuliin meinasin nukahtaa seisoalteni pari kertaa ennen kuin kahvi tarjoilu alkoi. Tuolit olivat niin pystyssä kuin voi eikä takana ollut tukevahko matami antanut tilaa penkin asettamiseen makuuasentoon. Atatürk-lentokentällä pääsin konkaroimaan passitarkastusta edeltävän vessareissun jälkeen muiden jonottaessa ainoalle Ulkomaalaisten passintarkastuspisteellä menemällä toiselle joka oli aivan tyhjä. Suomen kielen sama "perkele" taisi päästä monella eri kielellä kun jonossa hikoilevat turistit katselivat yhden hymysuun kävellessä kuin muina miehinä heidän ohitseen tyhjälle luukulle. Aina ei voi voittaa mutta joskus se tekee hyvää. Eilen illalla täällä Istanbulissa omaan sänkyyni mennessä olin valvonut 40 tuntia putkeen. Ei ollut miestä katsomaan leffaa loppuun.

Nyt on sitten edessä uudenvuoden juhlat Taksimissa, kämppikseni kamu järjestää suuret juhlat Bosporin varrella joten sieltä pitäisi nähdä kunnon tulitus. Ihan kauhea juhlafiilis ei ole koska vieläkin väsyttää aika lailla ja tänään hävisimme vuoden viimeisen jalkapallo-ottelun mutta selittelen todella paljon, hävisimme koska jaot olivat takapuolesta, meillä oli kolme miestä kuudesta kenttäpelaajasta kuin olisivat olleet ekaa kertaa tekemisissä pallon kanssa. Ja ei ne osannut juostakkaan. Ja ilman torjuntakykyistä maalivahtia vastustajat naatiskelivat kaukolaukauksillaan. Taidan ottaa rauhallisesti uuden vuoden vieton. Joopajoo!

Kuluneesta vuodesta taidan sanoa vain sen verran että uutta olivat kesätyöt ja Turkki ja ne monet uudet ihmiset monista maista keihin tutustuin. Asuminen kesällä kotona äidin lihapatojen ravittavana oli mukavaa mutta ensi kesänä taidan kuitenkin etsiä oman kämpän, jos vaikka niistä Niemen opiskelijakämpistä irtoaisi. Lyhyempi matka töihin, pubeihin ja Panulle. En ala jakelemaan Vuoden Paras- titteleitä mihinkään kategoriaan. Hyvää duunia on tehty kaikkialla.
Mutta vuoden likaisimman teon titteli menee VR:lle joka veti alennukset pois ulkomailla opiskelevilta. Kiitos paljon siitä.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2008 kaikille!