Kissoista, koirista ja koulusta

On taas perjantai ja viikonloppu on ovella. Maanantaina alkaa ensimmäinen koitos Aasian reissullani, ensimmäiset välikoe-viikot ovat alkamassa. Ja tottakai parit pippalot ovat houkuttelemassa heikoimpia viettämään viikonlopun kallisarvoiset lukuhetket ilojuomien parissa joko rentoutuen tai hermoillen. Joka tapauksessa ilojuomaa tulee menemään. Viime viikolla tapaamani suomalaiset Euroopan puolelta lähettivät Facebookin kautta kutsun "house of pain"- parteihin. Luvassa olisi lauantaista keskiviikko-aamuun asti railakasta tissuttelua ja rauhallista tumuttelua sopivan kansainvälisessä ilmastossa. Juhlien pitopaikasta mainittiin sen verran että tapetteja ei ole, katto saattaa romahtaa ja kalusteiden kestoon ei kannata luottaaa. Se on sitä ison Euroopan meininkiä. Sinänsä mielenkiintoista olisi nähdä paikka, muuten kun olen tottunut vierailemaan aika hyväkuntoisissa asunnoissa illanviettoja kierrellessä. Toisaalta maanantaina on heti kaksi koetta joten jos järki pelaisi kuin Kärppien hyökkäys, jäisin kotiin ja runttaisin tietoa kaaliin vaikka väkisin. Mutta kun järki toimii kuten Suomen jalkapallomaajoukkueen hyökkäys menneissä karsinnoissa niin selväähän se on että ilojuomaa tullaan nauttimaan tapetittomassa asunnossa, romahtamaisillaan olevan katon alla kalusteisiin luottamatta. Luotetaan sunnuntain tuovan tarpeelliset voimavarat lukemista varten. Niin se on toiminut ennenkin ja niin se tulee toimimaan myöhemminkin.
Hieman Istanbulin kissoista. Kun on tottunut näkemään kissoja sisätiloissa useimmin vain sohvalla röhnöttäen ja syliin kaivaten, Istanbul avaa silmät totuudelle kissoista. Niitä on todella paljon ja joka paikassa. Ja ne tappelevat. Hännätön kissa ei ole harvinainen näky näillä nurkillakaan. Muutaman kerran olemme kämppikseni kanssa ihmetelleet että mitä ihmettä naapurin vauva huutaa koko ajan ja yölläkin. Eräänä yönä päätimme sitten ottaa selvää ulvomisesta ja kenkiä sen kummemmin sitomatta säntäsimme ulos ja näimme äänen lähteen. Tai lähteet. Kissoja sähisemässä ja maukumassa ja vinkumassa. Kaippa niilläkin on omat kulmansa jonne muiden paikkakuntien kolleilla ei ole asiaa. Mutta se huuto oli kyllä jotain ennen kuulumatonta. Päivisin kissat on niitä kehrääviä laiskiasia mihin olemme tottuneet. Kissan pentuja on paljon liikkeellä. Kai niillä kaikille joku tauti tai kaksi on koska ovat niin herkkiä kyhnäämään mitä tahansa tolppaa vasten. En koskisi.
Hieman Istanbulin koirista. Ne ovat todellisia kulkukoiria. "Hobo" olisi oikea termi vastaavanlaisista ihmisistä. Ei ole päivää ollut etten olisi kouluun mennessä ja koulusta tullessa nähnyt kultaistanoutajaa rötväämässä auringon paisteessa keskellä jalkakäytävää. Mikäs siinä on maatessa, kukaan ei uskalla koskea ja niille räksyttävä saa vastauksena vain silmäluomien noston ja laskun. Taitavat juosta joka yö naaraiden perässä ja kissojen jahdaten viettäen elämänsä aikaa ja auringon noustetta alkaa krapulan vietto. Siihen jäädään mihin auringon alta keritään. Ovat kyllä naurattavia tapauksia. Laiskuuden huippuja. Paikalliset vanhukset ovat niiden ystäviä. Samat vanhat kollit makaavat samojen vanhojen ukkojen ja akkojen jalkojen juuressa päivästä toiseen. Istanbulin normaalia elämää.
Hieman koulustani. Kampuksemme on siis vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kotioveltani ja on aidattu piikkiaidalla sekä varman päälle piikkilangalla. Taitavat haluta pitää kampuksen sisällä sijaitsevan tyttöjen asuntolan turvassa ja tytöt asuntolan sisällä. Ovet suljetaan klo 2230 illalla ja aukeavat kahdeksalta aamulla. Mistä minäkin nuo tiedot tiedän..
Kampusta vartioi parisenkymmentä automaattiasein varustautunutta poliisia, mellakan torjuntavälineet löytyvät vartiokopin nurkasta. Aina kouluun mentäessä pitää esittää opiskelijakortti, erasmusten ei tietenkään tarvitse sortua moiseen leikkimiseen vaan pelkkö mylväisy riittää. "-Minä olen erasmus". Se toimii aina. Laukut tarkastetaan aina. Ihan hyvä juttu, olemme kuitenkin Turkissa. Uskoisin että juuri vartijoiden ansiosta kampus on vielä suht ok kunnossa. Jussi Hakanen on tällä hetkellä Ateenassa vaihdossa ja kertoi luokkien olevan välillä vähän sitä sun tätä. Voitte käydä lukemassa Jussin "where the blogs have no name"-Blogia osoitteessa: http://jussihakanen.kyweb.org/. En osaa liittää suoraa linkkiä vieläkään, parannettavaa löytyy siis.

Päätin myös tällä viikolla että jätän Suomen joulun ensimmäista kertaa väliin. Aikansa kutakin. Mutta matkaan lähden kuitenkin, sovimme Irlannissa asuvan ystäväni Jani Tuovisen kanssa tapaavamme Roomassa, jossa vietämme muutaman päivän ja suuntaamme sitten Firenceen. Kaippa joulu Roomassa menettelee. Jos vaikka itse Paaviin törmäisi. Tähän asti olenkin kuunnellut joulutervehdykset tv: välityksellä. Suomessa olisi ollut kyllä mukava viettää joulu perheen parissa ja joulupäivä ystävien kanssa. Aika vaikuttavalta määrältä näyttää tuo Facebookin ryhmä nimeltä "Joulupäivänä Huoneelle". Uskon viettämäni tulevaisuudessa jouluja
Suomessa joten kai sitä yhden vuoden kehtaa jättää välistä. Toisin on legendaarisen Tapaninristeilyn laita...toivottavasti Markus "vikingline" Leväniemi ymmärtää...

Eipäs tässä jaksa enempää länkyttää jonnin joutavuuksia, joten hyvää viikonloppua Suomeen, Lahteen, Tallinnaan, Irlantiin, Vantaalle, Hartwallin tehtaalle ja Jonen grillille. Lähden Eurooppaan.