Mukkula kutsuu-ekat puoli vuotta turkkilaistumisprosessia takana.

Jaahas, tällä kertaa olut-merkkinä on uutuus maistajalle, hymyn irtoamisen kynnystä laskevan virallisen manager- juoman nimenä kiiltävän alumiinin värisessä tölkissä erottautuu muista sanoista koollaan edukseen sana "Albatros". Oluita ei voi olla liian montaa erilaista. Odotan sitä mieltä rauhoittavaa hetkeä kun saan kumota tuopistani suomalaista olutta. Ehkä jopa lahtelaista. Virallisen manager- juoman vaikutuksen alaisena pelatut La Liga-ottelut Panua vastaan kertoo oluen laadusta täällä: 7-0 murskaluvut 90 minuutin jälkeen oli vain olueni maun syytä. Jos on jo valmiiksi kitkerä maku suussa, ei voi vaatia itseltään hikoilemista normaalia liiga-ottelua enempää.

Tein viikolla jotain mitä en ole tehnyt pitkään aikaan tytön kanssa. Toisaalta en kyllä koskaan miehenkään kanssa. Sovimme tapaavamme vakituiseksi illan aloittamis-pisteeksi vakiintuneella härkää kuvaavalla patsaalla puolen päivän aikaan. En saanut unta edellisenä yönä, vaan kiemurtelin sängyssäni kuin armeijassa ekana yönä ja vasta viiden aikaan luulen saaneeni unen juonesta kiinni. Unesta en tietenkään pysty sanomaan hölkäsen pöläystä.
Aamulla herätessäni mielessäni oli vain tuleva hetki. Joku oli pääsemässä tekemään urotöitä. Terävänä nousin ylös pedistäni ja petasin sen sähäkämmin ja tyylikkäämmin kuin normaalista armeijassa. Kaiken tuli olla priima kunnossa. Ei ikinä tiedä koska seuraavan kerran olisin vastaavassa tilanteessa ja vielä ulkomailla, turkkilaisen neidin kanssa. Tallinassa tämänlaista ei tapahtunut. Ei käynyt lähelläkään. En tiedä halusinkokaan. En minua ainakaan liikaa yrittämisestä voida tuomita. Mutta Istanbulissa jokapäiväiset odotukset itsestäni ovat eri luokkaa kuin Tallinnan opiskelijaparatiisimaisessa ilmapiirissä, ja tuon sanon ilman minkään sortin ironiaa tämän hetken tilanteesta Tallinnassa, mistä kaikki tietämäni perustuu kuulopuheisiin. Mieleni teki melkein juosta bussipysäkille mutta pidättelin tahtojani. Ei tarvitsisi enää kauaa odottaa, kunnes harvinaisuus osuisi kohdalleni.
Olimmen kummatkin Istanbulilaisten tapoja vastoin ajoissa REXX-elokuvateatterin kulmalla, missä olimme sopineet tapaavamme. Kiitin jo etukäteen Pinar-nimistä neitiä, joka häkellyksissään unohti kummalle poskelle tervehtiessä ensinnä taivutetaan. Huomautin.
Aloitimme taipaleemme kohti tulevaa. Olin menossa parturiin.

Pinar lupasi tulla siis tulkikseni koska turkin kieli ei taivu vielä edes kohtuullisella tavalla suussani. Hän käyttäytikin kuten olisi ollut äitini. Sanoi suorat sanat parturille joka teki työtä käskettyä. Hänellä oli oli urakka edessää. Pahoittelin hiusteni määrää heti alussa.

Itse operaatio oli vaivansa veroista. Hiuksia lähti luin lehtiä puista Suomessa syksyisin. Muutaman jätin roikkumaan. Ei sitä kotiin kehtaa minään puskana mennä. Kysyihän nuori ja vitsikäs tullivirkailija Italiasta kuukausi sitten tullessani kenen kuva passissani on. Passissa komeilee 15 kg kevyempi ja 6 vuotta nuorempi armeijaa odottava tosikko. Ei ole ikinä ollut näin paljon eri aineita hiuksissani. Ei auta edes peseminen. Aamulla herää ja saman muotoinen tukka on edelleen. Mikään ei siis muuttunut. Mutta hintakaan ei ollut huono, reilut 11 euroja koko helahoita, kulmakarvojen tasauksella.

Huomenna Suomeen, Lahteen ja Mukkulaan. Nyt viimeisiin erasmus-pippaloihin. Karaokea luvassa. Mo

PS- Omistettu Andylle.